Puolan Helmet 20.- 26.4.2010 Gdansk, Puola
Golf Digest-lehti järjesti pelimatkan Puolaan huhtikuussa (yläkuvassa Sierra Golf Clubin klubirakennus). Matka onnistui hyvin, sillä Puolaan mentiin laivalla ja lentoliikennenttä haitannut tulivuoren tuhka ei vaikuttanut tähän juuri lainkaan, mitä nyt matkanjohtaja vaihtui ja yksi osanottaja ei ehtinyt mukaan. Matkalla näkyi myös Puolan johdon tapaturman aiheuttama suruaika.
Tässä seuraavassa matkakertomusta päiväkirjan muodossa:
Lähtöpäivä tiistai 20.4.
Matkaumppanini Markku tuli noutamaan minut iltapäivällä kolmen maissa. Ajettiin Viikkiin Markun pojan Laurin luokse. Lauri otti sitten auton käyttöönsä matkan ajaksi.
Tultiin Vuosaaren satamaan ja Hansa-terminaaliin, josta päästiin sitten laivaan. Ropax luokan m/s Finnmade otti matkustajia noin 500 ja meillä oli oiva ulkohytti merimaisemin. Laiva lähti noin klo 19:00 jolloin Iltabuffet oli jo käynnissä. Ruokailun jälkeen oltiin laivan baarissa keskustelemassa matkalaisten kanssa. Kun alla oli hyvä ruoka ja diskot eivätkä koneet metelöineet niin uni maittoi.
Perille keskiviikkona 21.4.
Aamulla sai heräillä rauhassa ja maukkaan aamupalan jälkeen ennen lounasta sai vielä otettua aamupäiväunet. Maittavan lounaan jälkeen aloimme odotella satamaan pääsyä.
Tällä kertaa satamasta puuttui linja-autoja varten oleva ramppi ja jouduimme menemään alas kolmannen kannen kautta, jossa bussi odotti meitä. Harmittavasti matkatavaroidemme määrä (bagit ja matkalaukut) oli liikaa vastaan tulleelle bussille, sillä osa tavararoista jouduttiin ottamaan sisään.
Bussi lähti kohti Sierra Golf Clubia kovassa ruuhkassa ja meillä oli huonoa tuuria, kun kuorma-auto, jossa luki muuten suomeksi Kuusakoski, hajosi rampille ja sen ohi ei päässyt. Kuorma-autokuski oli neuvokas ja pystyi korjaamaan isoilla työkaluillaan vian ja matka jatkui puolen tunnin odottelun jälkeen. Saavuimme siis myöhässä klubille ja ehdimme pelata viileässä säässä noin 12 reikää. Kenttä oli hyvässä kunnossa ja kun autoilimme uusilla autoilla, saimme tyydytettyä suurimman golfin himomme.
Klubi oli upea ja kodikas ja kun saimme kierroksen jälkeen kuumaa ja maukasta tomaattikeittoa olikin ilta "pulkassa" ja ajoimme hotelliimme nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin.
Torstai 22.4. Gdansk Golf & Country Club, Postolowo
Aamulla ajoissa aamupalalle, joka oli ihan ok ja palvelu oli hyvää. Hotellimmehan oli uusi Radisson Blue, hyvätasoinen ja viihtyisä sekä hyvällä paikalla Gdanskin vanhan kaupungin sydämessä.
Ruuhka oli kova ja aikataulu kentälle hieman venyi. Kentälle päästiin yhteislähdöllä ja peli pääsi käyntiin tuulisessa ja kylmässä säässä, alussa tuli jopa rakeita, mutta auringon näyttäytyessä kylmyys häipyi ja pelisää parani.
Kenttä oli pelimiesten kenttä, mielenkiintoinen layout, championshiptasoa. Kentällä on pidetty myös EGA:n arvokilpilujamm. poikien EM-kisat 2002. Kierroksemme osallistui ensimmäiseen Pomeranian openiin, joista tämä oli ensimmäinen kilpailukierros. Tulostaso joukkueellamme oli selvästi paikallisia huononmpi. Pelien jälkeen klubilla tarjottiin ruoka ja takaisin hotellille päästiin viiden aikoihin.
Illalla kierros vanhassa kaupungissa paljasti vanhaa eurooppalaista kulttuuria.
perjantai 23.4. sierra golf club
Aamulla jälleen lähtö kentälle ja ruuhkassa tuntui, että kaikki gdanskin autot olisivat liikkeellä. Ajoaika oli peräti puolitoista tuntia ja pelijärjestykseen piti tehdä muutoksia lähtöjen myöhästyttyä. Sää oli edelleen viileä +5 mutta aurinkoinen, kierros hyväkuntoisella kentällä sujui hyvin. Klubilla saatu ruoka oli jälleen maittava.
Hotelliin päästyämme pyysimme laittamaan saunan päälle ja pääsimmekin kotoiseen suomalaiseen saunaan. Illalla kävimme muiden matkalaisten kanssa kaupungilla pizzalla.
lauantai 24.4. Sand Valley Golf Club
Aamulla sää valkeni sateisena, kun starttasimme liikkeelle jo klo 7:30 ruuhkan pelossa. Viikonloppuna ruuhka puuttui ja matka taittui sujuvasti suomalaisten rakentamalle golfkentälle, joka nimensä mukaisesti sijaitsi hiekkalaaksossa.
Matkan aikana sää selkeni, oli +15 astetta ja aurinkoista eikä tuulta, joten pelisää oli mitä mainioin. Autoja kentällä ei käytetä, joten osalla oli paikalliset caddiet ja osa veti kärryjä.
Kenttä oli kovin tuore, ollut kauttaaltaan vain muutaman viikon auki, joten väylät olivat vielä vaiheessa, mutta viheriöiden kunto oli ihan "putattavat". Osa viheriöistä oli haastavia huomattavine kallistuksineen ja Sari totesikin, että muutamalla viheriöllä tarrapallot olisivat olleet tarpeen, tarkoitti varmaan viheriöitä 14 ja 16. Klubitalo oli vielä tekeillä, mutta kenttä tulee olemaan mukava kunhan se vielä hieman hioituu. Osa porukasta oli sitä mieltä, että kenttä oli jo nyt loistava ja osa oli sitä mieltä, että parannettavaa on paljon, eli kenttä jakoi mielipiteitä. Omasta mielestäni suomalaisilla on tässä kentässä hiomaton helmi, joka tulee olemaan upea kokonaisuus.
Illalla oli palkintojakoillallinen hotellilla, ruoka oli jälleen hyvää ja järjestelyt olivat ihan ok hyvine palkintoineen.
kotimatka
Sunnuntaiaamulla aamupalan jälkeen lähdimme bussilla takaisin satamaan Gnydiaan. Nyt laivan oli m/s Nordlink, joka oli m/s Finnmaden sisaralus. Laiva oli harvinaisen täynnä johtuen tuosta lentoliikenteen tuhkaongelmasta. Nautimme laivalla jälleen ruoasta ja kun laiva tuli satamaan etuajassa pääsimme jo aamulla rantaan.
Kotimatkamme kesti kuitenkin selvästi kauemmin kuin kuvittelimme, sillä Markun auton vaihteisto oli rikkoutunut matkamme aikana ja jouduimme turvautumaan ystävämme Jullen hakureissuun. Kiitokset Jullelle, pääsimme iltapäivällä takaisin Kotkaan yhtä matkakokemusta rikkaampana.
Totesin, että tämän matkan voisi suorittaa joskus myöhemmin uudestaan jollakin omalla porukalla vaikka kesäretkenä. Kiitoksia matkanjärjestäjille.
