pga mestaruus 2008 - markus ervasti mestari

markuksen ensimmäinen tuli hyvällä esityksellä

Suomen PGA:n mestaruus vuonna 2008 ratkaistiin Kytäjän upealla South East kentällä. Kenttä oli jälleen hyvässä vireessä ja haastoi pelaajat sopivasti. Kiitokset Kytäjä Golfille jälleen upeasta mestaruusnäyttämöstä.

Olosuhteet olivat vaihtelevat koko kolmipäiväisen kisan aikana. Oli sadetta ja auringonpaistetta ja välillä Suomen kesä näytti myös viileää oloaan.

Markus Ervasti vaikeuksissa väylällä 14     golfari.fi © Kai KilappaMarkus Ervasti lähti viimeisenä päivänä johtoryhmässä yhdessä viimevuotisen voittajan Panu Kylliäisen ja Matti Meriläisen kanssa.

Peli oli tasaista, mutt ulosmenon alussa Markus repäisi kahden lyönnin johdon ja oli teellä -8 alle parin. Liian pitkä kakkoslyönti 14 (par 5) karkasi vasemmalle ja pomppasi tieltä korkeaan heinikkoon. Markus joutui ottamaan dropin huonon lyöntiyrityksen jälkeen! Lopputulos väylällä oli tuplabogey.

15. väylän avaus oli koko joukolle vaikea, mutta jatkettiin samoissa asemissa. 16. väylällä (par 3) Markuksella oli hyvä avaus ja hyvällä putilla birdie vei hänet uudelleen johtoon ohi Jaakko Mäkitalon. Jaakko kuitenkin väänti birdien päätösreiälle ja tasoitti pelin. Markuksen oli tehtävä birdie välttääkseen uusinnan. Markuksen 18. väylän avaus meni korkeahkoon heinään ja sieltä ei ollut mahdollista tulla kahdella päälle. Markuksen lyönti jäi kutkuttavasti 40 metriin, mutta pallo siitä kahdella reikään ja voittobirdie oli valmis.

"Takki on melkoisen tyhjä. Olin viikolla pohjoisessa kalassa ja pääsin ajatukseni pois golfista. Kun tulin tänne oli voitto vain mielessä ja kaikki tarmo viritetty peliin. Lyönti toimi hyvin ja kun putterikin oli lämmin tuli tämä kauan odotettu voitto kotiin." kertoili huojentunut voittaja.

Jatkosuunnitelmistaan Markus: "Tämän jälkeen pelaan kotimaiset ammattilaiskilpailut ja valmistaudun Euroopan Tourin karsintoihin. Nyt lähden takaisin perheen luokse pohjoiseen."

PGA:n kolme parasta, kolmas Panu Kylliäinen, voittaja Markus Ervasti ja hopealle pelannut Jaakko Mäkitalo.   golfari.fi © Kai Kilappa